"Ei otsikkoa"

Miro on jo 6kk... Yhyy!!! Se ei oo enää edes pikku pallero! Kohta se on jo iiiso karvakasa. Tässähän täytyy alkaa miettiä uutta otsikkoa blogille. Poika käyttäytyykin kuin wanna be isot pojat... Nostaa koipea ja tekee tuhoa yksin ollessaan... Tosin koipea se on nostanut jo yli kuukauden, mutta kuitenkin. Massaa on jo yli 12 kiloa ja kuntoa riiviöidä huomattavasti pidempiä aikoja! Onhan se haikeaa, kun ajattelee 4 kuukautta taakse päin; tuo pieni lelukoiran näköinen kessun alku, joka ei painanut meille tullessaan edes 3 kiloa. Miron luppakorvainen pehmolelukin oli saman kokoinen ja aluksi hieman jännä tapaus. Raukka ei meinannut ylettää edes vesikupille ja takajalat luistivat aina juodessa.
On kasvamisessa möys monia huippu hyviä puolia! Miro jaksaa tehdä pidempiä lenkkejä ja siitä saa pitkäksi aikaa leikki seuraa. Se jaksaa keskittyä asioiden opetteluun paremmin ja jo opittuja asioita se muistaa myös seuraavana päivänä! :) Myös karva alkaa muistuttaa keeshondin kaunista pöheikköä ja peitinkarvan lisääntyminen auttaa päivittäistä harjaamista pitämällä pohjavillaa hieman kurissa. Huima plussa on neulahampaiden vaihtuminen tylpempiin versioihin.
Ruoka maittaa nykyäänkin kohtuudella, mutta intohimo nameihin, etenkin kinkkuun on suuri. Tämä auttaa motivoimaan "reenatessa" ja myös kovaa halua leikkiä on helppo käyttää palkkana.
Vielä ei ole havaittavissa egon yli kasvua muiden koirien kanssa seurustellessa. Edelleekin Miro käyttää teen-itsestäni-hyvin-mielenkiinnottoman-tekniikkaa ei-mieluisen koiran tullessa vastaan. Eli jos joku isottelee pojalle, se antaa roppakaupalla rauhottavia signaaleja ja saa toisen jatkamaan matkaansa. Miro ei liiemmin alistele, ellei joku sitä yritä kyykyttää kunnolla ja näitä tilanteita olemme yrittäneet välttää koirapuistoissa.
Hihnassa Miro käyttäytyy hyvin, eikä yleensä ikinä hinaa taluttajaansa. Jätkään on helppo saada kontakti omalla äänellä, etenkin jos on nameja mukana. Yleensä mieluisin palkka on kuitenkin hetken vetoleikki tuokio talutushihnalla.
Miro on hyvin hiljainen pystykorva, eikä ikinä intoudu haukkumaan haukkumisen ilosta. Joskus se saattaa pöhistä epämääräiselle asialle hämärässä, illalla lenkkeillessä. Joskun myös toisen koiran haukun kantautuminen Miron korviin saattaa saada sen haukahtamaan muutaman kerran. Haukkuminen on aina ollut helppo hallita selkeällä EI:llä, vaikka joskus joutuukin esim. kääntymään pois päin haukun "kohteesta".
Miro on kova poika hymyilemään, kun saavumme kotiin töistä tai kaupasta. Ja silloin poika hymyilee erityisen paljon jos se on tehnyt jotain pahaa poissa ollessamme. Tästä pääsemmekin tämän päivän tihutyöhön. Kävimme päivällä kaupassa. Olimme poissa vajaan tunnin ja takaisin saapuessamme oli meitä vastassa multainen, mutta ah niin mielistelevä ja naureskeleva kessulapsi. Olohuoneeseen kurkatessa näky oli seuraava... No antaa kuvan kertoa.

Who's your daddy now

Onhan tuo semmoinen mamman poika kuitenkin. Rakastaa pusuttelua ja kainalossa hengailua. Viimeisintä rajoittaa toki se, että sylissä tulee nopeasti tosi kuuma. Aamuisin Miro spurttaa hirveää vauhtia yläkertaan ja hyppää sänkyyn, kun sitä pari kertaa huhuilee. Aamun hellyyshetket on vaan niin ihania :) Poika seuraa päivän kulkua yleensä pohkeessa kiinni ja vetäytyy omaan rauhaansa vain iltaisin nukkumaan.