sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Last try

Kenties viimeinen yritys herättää tämä blogi henkiin. Jos yrittäisi edes kuvia saada laitettua ja jonkunlaista kertomusta tekemisistä :)


Ensinnäkin Miron kanssa ollaan käyty kolmissa näyttelyissä varsin vaihtelevalla menestyksellä. Joensuussa poika nappasi ensimmäisen SAn, SERTin ja oli PU3. Seuraavan päivän näytelmissä Miro taas sai ensimmäisen EH:nsa. Edelleen arvostelut vain kertovat sen tarvitsevan aikaa kehittymiseen ja miehistymiseen. Lauantaina Joensuussa Miro pääsi vielä kasvattajaryhmään ja sijoituimme BIS3:ksi!!

Joensuu KR 26.5.2012
Tuomari Petru Muntean, Romania
ERI JUK1 SA PU3 SERT
15 month, medium structured, well balanced. Good head, correct bite. Slightly small eye openings. Exc. body structure. Correctly angulated. Good coat & pigmentatio. Exc. movement. Could be a more masculine in general appearance.

(c) Jenna Kostamo
(c) Mervi Holopainen
Joensuu KV 27.5.2012
Tuomari Pekka Teini
EH JUK1
Tasapainoinen, tiivisrakenteinen nuori uros jolla erinomainen turkki tänään. Kaunis pää ja ilme, sukupuolileima vielä päässä kevyt. Hyvä asentoinen lantio, kyynäpäissä vielä löysyyttä. Polvikulma toivottavasti vielä vahvistuu, liikkuu hieman kapeasti takaa. Etuliikkeet saavat vielä vahvistua.

Anttu esitti Miron kumpanakin päivänä ja minä sain esittää Pepsin (I. Vera Causa). Sunnuntaina Pepsi ylsi VSP:ksi ja sai viimeisen SERTin ja valioitui vain pari päivää 2-vuotis synttärien jälkeen! Oli mahtava kokemus päästä ROP kehään asti! Pommi (I. Tua Res VD) oli molempina päivinä ROP ja lauantaina vielä RYP2!!


Mänttä-Vilppulassa viikkoa myöhemmin palasimme kultaiselle kestitielle ja Miro sai sileän ERIn. Miro esiintyy Antun kanssa todella hyvin ja tasaisesti, joten handlaus on siirtynyt kokonaan Antulle. Minä odottelen vielä hetken, että pääsen RudiRuttanan kanssa kehiin!

Mänttä-Vilppula KR 3.6.2012
Tuomari Kirsi Honkanen
ERI JUK2
Tasapainoisesti kehittynyt uros, jolla oikeat mittasuhteet, oikealinjainen pää, kuono-osa saa vielä leventyä. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä ylälinja sekä häntä. Hyvän mallinen rintakehä, riittävä raajaluuston valmius(??), hieman niukat etukulmaukset, hyvät takakulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella sivusta katsoen. Vielä löysästi ja leveästi edestä. Hyvä laatuinen turkki tulvillaan(??). Miellyttävä käytös.

Tuomari piti Miron kokonaisuudesta paljon, mutta SA jäi uupumaan, koska kehittymisen varaa on vielä. Huonolle ei hävitty. Nimittäin Hook (I. Xmas Star) oli VSP! Amerikan tuonti Wednesday (Trumpet's Tuesdays Gone) oli ROP ja BIS2!! Luna (I. Xmas Day) oli PN2 ja SERTi putki sai jatkoa!!


Rudi vain kasvaa ja kehittyy. Rokotuksillakin on käyty ja penneli todettu kaikin puolin terveeksi. Kohta voisi viedä pojan mätsäriin harjoittelemaan. Syksylle olemme katsoneet muutaman pentunäyttelyt erkkarin lisäksi. Kamalan nopeasti aika menee, kun kohta pienemmän turrelon voi ottaa näyttelyihin mukaan :)


Kolmisen viikkoa minä olen koirien kanssa asustellut porukoilla ja pojat ovat asettuneet tänne hienosti. Muutaman päivän otti muutos Rudille hieman koville ja esim. sisäsiisteys otti takapakkia. Nyt poika vikisee kintut ristissä pihalle, eli se on tajunnut asian paremmin kuin hyvin. Hampaatkin ovat alkaneet putoilemaan ja olenkin erittäin onnellinen päästessäni niistä naskaleista eroon. Viime viikolla kävimme jo kokeilemassa miten pikku kessu jaksaa metsässä. Pikkasta vajaan tunnin Rudi jaksoi hienosti ja lenkin jälkeen se malttoi käydä heti lepäilemään. Huima ero siitä miten asiat meni muutamia viikkoja sitten. Jos pentu yliväsyi sillä meni vain kahta kovempaa. Päivisin Rudi saattaa ihan itse kömpiä työhuonesseen (meidän huoneeseen) ja häkin perälle rauhassa nukkumaan! Ihanan helppoa elämä nykyään :) Parin viikon päästä pääsemme kaikki muuttamaan omaan kämppään ja saa nähdä miten pojat sinne kotiutuvat.




Hyttynen puri Miroa simmusta :/

Tuleppas sieltä



Kesämiehet


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

- Koirat eivät ole koko elämämme, mutta ne tekevät elämästämme kokonaisen -

[Roger Caras]

Vappu oli ja meni. Me vietimme sen rauhallisin merkein metsän siimeksessä, Kotasen rannassa. Pojat saivat leikkiä pari päivää villikoiria pihamaalla ja me pääsimme viettämään rentouttavia hetkiä takkatulen äärellä. Eipä tarvinut vahtia onko Rudilla pissahätä tai, että keksiikö se jotain (kiellettyä) kujeiltavaa :D

Kävimme maanantai iltana kylässä Vatasilla leikittämässä koiria ja vaihtamassa kuulumisia. Vesangassa asuu vielä omaa kotia etsivä Akva neito, joka oli aivan hurmaava pakkaus. Pennun naama oli ainakin maailman söpöin!! Akva on siis Rudin sisko ja parivaljakon leikit olivatkin sen mukaiset. Kakarat jaksoivat rallata pihalla koko ajan meidän ihmisten seurustellessa sisällä kera siman ja tippaleipien. Luna oli myös Vesangassa, mutta sekä Miro, että Luna ottivat mukamas aikuisten roolit siinä sopassa, eivätkä kumpikaan oikein innostunut leikistä. Sen sijaan Mippe kunnostautui puutarhatöissä ja kävi kaivamassa etupihan puun juureen ison kuopan yrittäen päästä käsiksi maassa kasvaviin pieniin juuriin. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä... Eiköhän Rudikin ollut hetken päästä reippaana poikana Miron apuna töllöntöissä. Onneksi Nala kävi ajamassa riiviöt pahanteosta ja asettui itse tulpaksi kuopan päälle :)







SuloposkiHöpönassu-Akva
Luna <3
Loppuillan vietimme Kotasella, minne saapui myös Luna-collie. Rudia hieman kauhistutti iso huiskuhäntä, eikä pieni muutenkaan oikein pysynyt Lunan perässä tämän kirmatessa tuhatta ja sataa :) Miro sen sijaan pysyy jo hyvin vauhdissa mukana ja luulempa, että herra taitaa olla hieman ihastunut nuoreen collie tytsyyn!
Miro oli myös hullu ja olisi kokoajan halunnut pulikoida järvessä. Vesi on vielä suurimmaksi osaksi jään peitossa, mutta tämä ei tuntunut Mippeä haittaavan. Hölmö nosteli välillä jalkoja ilmaan kylmän merkiksi, muttei olisi halunnut millään rantautua hyisevästä rapakosta... Onneksi koiruus ei sentään kunnolla uinut, kahlasi vain.
Toivottavasti Miro heitti ainostaan kuvainnollisesti talviturkin pois, eikä ala tiputtamaan karvaa juuri ennen meidän näyttelykauden alkua!!!





Tiistaiaamuna kävimme metsäretkellä mahtavassa auringon paisteessa. Samalla ihmettelimme durasel-Ruttanaa ja sitä, kuinka se jaksaa painaa Miron perässä pää kolmantena jalkana, vaikka on vielä niin pieni. Aika iso ero, kun Miro oli matala energinen pentu ja Rudilta energiaa saa kuluttaa oikein urakalla. Parempi näin päin! Mirolla on väsymätön leikkikaveri alusta asti.







Iltapäivällä Anttu jatkoi matkaansa kohti Joensuuta koirien kanssa viettämään ansaittua kevätlomaa. Minä hyppäsin junan kytiin ja Tampereelle ihmettelemään tyhjää ja hiljaista kotia. Onneksi perjantaina on iloinen jälleennäkeminen, kun lähden töiden jälkeen junalla Jenssiin.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

- Koiruudet mielessä -

[sanonta]

On hieman itseään toistava olo todetessa, että kylläpä on taas vierähtänyt aikaa viime päivityksestä. Nyt olisi jopa kirjoitettavaa joka viikolle, pennun kehittyessä hurjaa vauhtia.

Muutama kuva parin viikon takaa, kun oli vielä lumi maassa(!!)




Rudi kasvaa aivan jäykyttävää vautia. Poika on oikea möhkäle varustettuna kengurun jaloilla. Paino on noussut reippaasti meillä olo aikana, eikä ihmekkään ruoan maistuessa kiitettävästi. 11 viikkos painoksi kirjattiin 6 kiloa. Ei se ole läski, sillä on vaan isot luut ;) Kengurujaloilla taas voi hyppiä vaikka keittiön kappeja päin ruokaa vaatiessa, tai ottaa vauhtia kämpän toisesta päästä ja hypätä pää edellä takapihan ovea päin jos haluaa pihalle remuamaan. Tämä tapaus harvemmin liikkuu maan läheisesti ravia kipittäen. Ilmeisesti parempi vaihtoehto on pomppia ja sinkoilla joka paikkaan. Sisällä paikasta A paikkaan B siirrytään aina mahdollisimman vähillä askelilla, mutta mahdollisimman nopeasti. Askelväliä poika reenaa noin kolme metriseksi.
Hyvän kokoiset raamit mahdollistavat herran egon mahtumisen nahan alle. Pikku pirulainen meinaa viedä Miroa ja joskus meitäkin aivan 100-0! Rudi on rohkea, päättäväinen ja ennakkoluuloton kaikissa asioissa. Siihen soppaan kun lisää vielä aikamoisen periksiantamattomuuden, on meillä käsissämme aivan mahtava persoona. Poika on todellinen riiviö ja kiellot ja huomioin uudelleen ohjaukset eivät kauaa vaikuta, kun taas ollaan pahanteossa. Onneksi tämäkin kessu on nopea oppimaan ja halu tehdä asioita ihmisen kanssa on suuri. Viimeisen viikon aikana Ruttana on sisäistänyt yhteiset pelisääntömme ja yhteiselo alkaa olla mukavan kivutonta (henkisesti). Suluissa olevalla sanalla viittaa pentukoiran pirun teräviin naskaleihin, mitä saamme kestää vielä viikon jos toisenkin :) Onneksi pakottava tarve purra liikkuvia asioita tyydyttyy suurimmaksi osaksi Miron turkkiin. Isoveli-parka on varmaan muutaman viikon päästä oikein edustavassa karvassa. Tai siinä mitä sitä on jäljellä. On jokseenkin hölmö tapa niellä ne karvat mitä tulee nyhdettyä irti. En tiedä montako prosenttia pennussa on kissaa, kun meillä yskitään ja yrjötään karvapalloja.
Tärykalvot saavat myös kovaa kyytiä aamusta iltaan jatkuvan leikin, painimisen, pörinän ja haukkumisen takia. Miro tykkää myös kiusata pentua pimittämällä siltä esim. luuta tai lelua. Rudi ei moista hyväksy, vaan pistää aikamoisen haukku konsertin pystyyn.



Miten tässä näin kävi...
Nyt saat köniis :D

Samalla mitalla takaisin

Palatakseni vielä yhteisiin sääntöihin, on äärimmäisen suloinen näky, kun vajaa 3kk pentu istuu ja odottaa nätisti eteisessä oven ollessa auki lupaa astua kynnyksen yli. Katsekontaktin ja kärsivällisyyden harjoittelu on siis alkanut paremmin kuin hyvin.
Nykyään Miro toimii oikeastaan ajatuksen voimalla ja pari ensimmäistä viikkoa oli meille aika raskaita, kun oli tottunut isomman kessun kanssa helppoon elämään. Tottakai pentu työllistää muutaman ensimmäisen kuukauden ajan paljon enemmän, perus kilttiin ja koulutettuun 1v ja 3kk ikäineen koiraan verrattuna. Ehkä tätä tunnetta vahvisti eniten se, että Rudi on niiiiin elämää täynnä oleva nuorukainen, että se ei malttaisi nukkua ollenkaan. Ensimmäinen viikko meni järkyttävän huonoilla yöunilla, pennun herätessä keskellä yötä leikkimään (itsekseen) ja puremaan ja raapimaan kaikkea mikä tielle osui. Rankensin makkariin pahvista mökin/kopin/luolan, jos kyse olisi vaikka turvallisuuden tunteen puutteesta. Pieniksi hetkiksi poika onkin käpertynyt sinne nukkumaan. Nyt yörytmi on huomattavsti tasaantunut ja tänään sain nukkua jopa vähän yli kahdeksaan asti!! :) Pienen pennun pitää nukkua paljon ja onneksi Rudi on alkanut rauhoittumaan päivisinkin paremmin, eikä KOKO AJAN tarvitse touhuta jotain.


The mökki :D
10 viikkoa

Näyttelyitä varten olemme harjoitelleet seisomista ja muutaman kerran näyttelyhihnan kanssa kulkemista. Välkkynä poikana Rudi on oppinut seisomaan todella täpäkästi, vaikka pienen jalat välillä sojottavatkin minne sattuu :D

10 viikkoa

Minä sain viime viikolla kuulla, että pääsen töihin Lahteen, joten meillä on kesän aikana muutto edessä. Sitä on suunniteltu jo pidemmän aikaa, mutta työpaikan varmistuttua voimme viimein käydä tuumasta toimeen. Lahdessa menemme kyllä isomman karvakasan kanssa kirkuen Korkeavireelle agilityn alkeiskurssille!!!!! Sitä on odotettu!! Sitä paitsi, nyt kun pentu on muuttanut meille, Mirolla on aivan järkyttävä halu tehdä asioita meidän kanssa! On se aiemminkin tykännyt siitä paljon, mutta nyt se on jotenkin korostunut, kun entinen yksinvaltias joutuu jakamaan meidän huomion Rudin kanssa. Tämä pitää päästä hyödyntämään ja äkkiä!! Pieniä toko juttuja otetaan melkein päivittän, mutta sitäkin pitäisi mennä opettelemaan jonnekkin. Jahka pääsemme Lahteen saa armas siskoni Viivi alkaa meitä koutsaamaan!

Hänen karvaisuutensa alkaa olla jo kohtuu hyvässä karvassa :D

Onhan kolmen viikon aikana myös oikeasti tapahtunut kaikenlaista. Etuna tiheämmässä päivitysvälissä on, että saattaisi jopa muistaa kaiken tekemänsä... Toisin kuin nyt.
Olimme viikko sitten Lahdessa pari päivää ja samalla se oli Rudille ensimmäinen yökyläreissu. Äiti halusi jättää matot lattialle tuumaten, ettei pentu niille varmaankaan pissaa. Ja vaikka pissaa, niin ei se haittaa ;)) No Rudi teki melkein kaikille matoille pikku pisut ja reippaana poikana myös parit kakat ;) Ei vain ihan hiffannut ilmoittaa tarvetta päästä pihalle, niin kuin kotona jo usein tekee. Emmekä sitä luonnollisesti vaadikkaan niin pieneltä pennulta. Perusidea on kuitenkin selvillä, joten täytyy vain odottaa, että pidätyskyky paranee pikku hiljaa.
Miron kanssa kävimme mätsäreissä pitkästä aikaa ja Antun esittämä poika nappasi punaisen nauhan. Sijoitusta ei tällä kertaa irronnut, mutta onneksi Säde-kessu piti kessujen lippua ylhäällä ollen kolmas.
Okko, Aatto ja Alva kävivät meillä moikkaamassa koiria pari viikkoa sitten ja Rudi näytti pitävän lapsista yhtä paljon, kuin Mirokin <3 Kun menemme Ylösille kylään Miro vetää hinaajan lailla alaovelle ja sisälle. Ei ihme koska sieltä löytyy kolme maailman parasta leikittäjää. Perjantaina olimme vuorostamme Ylösillä kylässä, eikä Rudi pissannut kertaakaan sisälle :D
Parina viime perjantaina Rudi on käynyt vauvapaineissa Linnainmaan Musti&Mirri:ssä. Ensimmäinen kerta meni tarkkaillessa ja siellä oli muutenkin vähän liian isoja kavereita leikkiin. Viime kerralla herra oli jo rohkeampi ja uskalsi seurailla muita ja jopa haastaa leikkimään.

Ihan kohta tuo pallo leijuu Rudin ajatuksen voimasta

Onks nää hei samasta puusta veistetty tai jotain
Ooppa kakara paikoillas ni saadaa nää kuvat otettua