tiistai 31. tammikuuta 2012

- Kukaan ei pidä juttujasi yhtä nerokkaina kuin koirasi -

[Christopher Morle]

Pihalla on kylymä... Jopa Miron mielestä! Elohopea näyttää keikkuvan "vain" -20 asteessa. "Vain" siksi, että muutama sata kilometriä pohjoisemmassa on pakkasta puolet enemmän. Sen verran kuiva pakkasilma ottaa koiraankin, että tassut näyttäisivät palelevan ulos mennessä. Muutenhan tuo otus on siunattu semmoisella karvapeitteellä, että varmasti tarkenee. FB:ssa Miron veljen Sonin omistaja raportoi koiran nukkuneen viime yön ulkona -25 asteessa, kun ei ollut illalla halunnut tulla sisälle. Soni on siis karski äijä ja Miro hippasen mukavuudenhaluisempi syli poochi ;) Kyllä meidänkin penneli selvästi nauttii muuten pakkasesta jos ei lasketa, että välillä kinttuja hieman palelee. Niin energinen ja täpäkkä poika nykyään on.

Toissa viikonloppuna saimme Leevin ja taustajoukot kylään. Ei tarvinut pariin päivään huolehtia Miron viihdyttämisestä. Yhdessä lenkkeilyä ja seurassa rentoutumista oli silloin ohjelmassa. Pääsin myös esittelemään Viiville Miron hienoja TOKO taitoja, jotka tosin koostuvat yhdestä liikkeestä; sivulle tulosta. :) Mutta se onnistuu jo kaikista lähestymiskulmista, sekä läheltä tai kaukaa kutsuttuna. Hitaasti, mutta varmasti. Se on meidän motto, mitä harrastuksiin tulee. Ollaan otettu myös paikkamakuu käsittelyn alle. Aina ennen ruokaa minuutin pituisena ja lyhyellä etäisyydellä, sekä välillä pitkin päivää jos tylsyys iskee. Se menee kyllä niin hyvin, että voisi ottaa pikkuhiljaa haastettakin mukaan. En muista olisiko kertaakaan koira noussut tai vaihtanut asentoa makuulla. Tosin Miro makaa aavistuksen vinossa ja pitää hioa kauneuspilkut vielä kuosiin.

(c) ViiviW

(c) ViiviW

(c) ViiviW

Miro pääsi viime viikolla hierojalle. Poika on jonkun aikaa oireillut mahdollisia jumeja tai pahimmassa tapauksessa huonoja lonkkia/polvia... Se sätkii välillä, aika harvoin makuulta noustessa lähinnä oikeaa takajalkaa. Haluttomuus ottaa pitkää raviaskelta ja peitsaaminen voivat olla joko koiran laiskuutta tai merkki siitä, että takapää tai/ja selkä on jumissa. Miro myös kertoo selkeästi tuntevansa epämukavuutta, kun sen takajalkaa nostaa sivulta ylöspäin (lumikökköjä takajalkojen välistä pois harjatessa en jaksa heittää koiraa selälteen). No menimme hierojalle ja ensin tutkailtiin liikkeitä. Takapotku oli kuulemma olematon ja Miro olisi siinä tilanteessa myös nostanut mielummin laukan, kuin ravannut reipasta pitkää askelta. Itse hieronnan ajan Miro käyttäytyi niin reippaasti, että saa olla ylpeä. Täysin uusi paikka ja tuntematon ihminen pitämässä maassa ja välillä aiheuttamassa kipua. Itsekin istuin koko ajan lattialla ja silittelin pojan päätä. Välillä silmät eivät millään meinanneet pysyä auki ja Miro rentoutui nautimaan käsittelystä. Onneksi kyljellään oleminen on varsin tuttua harjauksen puolesta. Aikansa hieroja väänteli käänteli ja testaili. Miro oli aivan jumissa. Etenkin takaa, mutta myös edestä. Etureisi tuntui tädin käteen jänteeltä, niin kireänä se oli. Hyvä uutinen oli, että hieroja, joka on toiminut 7 vuotta eläinlääkärin avustajana ei tuntenut mitään hälyyttävää pojan polvissa. Lumpioita ei edes tuntunut kunnolla saatika, että ne olisi esim. muljunut käsittelyssä. Kuitenkin hän epäili, että Miro olisi jossain vaiheessa reväyttänyt joko selkänsä, tai toisen takajalan ja lihakset olisivat sen takia menneet niin jumiin. Myös kasvuvaiheen loppuminen yhdistettynä runsaaseen liikuntaan voi kuulemma helposti aihettaa lihaksissa jäykkyyttä. Perjantaina mennään uudestaan ja katsotaan onko viime kerrasta tullut mitään muutoksia.

Vakava kukkulan kuningas

Viime lauantaiaamuna saapui erityislähetys, nimittäin Luna systeri. Saimme Lunden päiväksi hoitoon ja Ida liittyi seuraamme vielä samana iltana. Kävin päivällä koirien kanssa Niihamassa metsäilemässä, vaikka hieman jännitti hallita kahta koiraa yksinään. Erittäin kuuliaisia lapsoset olivat, eikä kumpikaan aiheuttanut lainkaan stressiä vaan sisarukset kiirehtivät luokse aina kutsuttaessa.
Sunnuntaina oli ohjelmassa pitkästä aikaa mätsärit. Ne järjestettiin onneksi parkkihallissa pakkaselta piilossa. Koirat.comissa oli osallistujille ilmoitettu hallin olevan pois käytöstä tapahtuman ajan, mutta kaikki citymarketin asiakkaat ajoivat autonsa sinne. Noin neljäsosa oli varattu mätsäreille, joten ilma oli sakeana pölystä. Koirien jalat olivat aivan kamalan näköiset sen jäkeen. Ilmoittautumisessa muistimme pyytää muutaman koiran meidän väliin, ettei tarvitsisi heti ensimmäisessä kehässä kohdata. Luna ja Ida menivät ensin ja saivat hyvällä suorituksella punaisen nauhan. Minulla oli erikoisherkkuja, lihapullia palkkana, joten Miro oli omassa kehässään erityisen hyvin kuulolla. Se seisoi hyvällä ryhdillä ja sain sen juoksemaan vapaalla hihnalla!!! Se liikkui niin paljon paremmin, kun viitsi itse pitää päänsä ylhäällä, eikä roikottamiselle ollut tarvetta. Saimme punaisen nauhan ja pääsimme Lunan ja Idan kanssa samaan kehään. Nauhakehässä Miro oli todella hyvässä iskussa ja pääsimme neljän parhaan joukkoon. Neljännen sijan tuomari päätti nopeasti, mutta meitä hän halusi vielä juoksuttaa kertaalleen. Tuomari kyykistyi keskelle kehää tarkastelemaan liikkeitä ja siitäkös Miro kummastui. Se olisi väkisin halunnut mennä tarkastamaan mitä ihmettä se tyttö oikein kyykki. Eli kolmas sija napsahti siitä hyvästä meille. Kahta kessua ei tuomari halunnut sijoittaa, joten Luna sai tyytyä tällä kertaa vain hyvään näyttelyreeniin. Ne olivatkin kenraalit ennen ensi vkl Keuruun ryhmänäyttelyitä. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi on ollut kehässä ja nämä mätsärit tulivat hyvään väliin. Sama juttu oli Idalla ja Lunalla, joten hyvä mieli jäi myös heille. Palkinnoksi tuli kerrankin jotain hyödyllistä: kaksi 2kg Orijen pussia ja yksi 2kg Acana pussi. Miro syö tällä hetkellä Orijenia joten pussit kaadettiin samantien Miron oman ruoan sekaan.

Jännittää todella paljon se Keuruu. Kiva mennä ensimmäistä kertaa virallisiin näytille ilman Hookia, joka saa Miron näyttämään aivan pikku pojalta. Siellä on kuitenkin tiukka tuomari, eli kaikki on mahdollista.

Karvaton melkein vuotias :)

maanantai 16. tammikuuta 2012

- Tuijota koiraasi silmiin ja yritä väittää, ettei eläimillä ole sielua -

[Victor Hugo]

Kaamoksen poikasta kirjoitusinnossa :). Eipä mitään ihmeempiä viimeaikoina ole tapahtunutkaan.
Ida ja Luna-sisko ilostuttivat arkeamme viime vkl ja teimme ihanan rentouttavia metsälenkkejä talvisissa maisemissa. Meidän piti myös mennä mätsäreihin ja kävimme pyörähtämässä Lielahdessa, Kodin 1:n parkkihallissa todetaksemme, että emme jaksa jäädä sinne pölyyn ja meluun odottamaan vuoroamme. Siellä oli niin paljon koiria, ettei niin isoissa mätsäreissä kyllä ikinä olla oltu. Jonotimme aikamme ja ilmoittautumisvuoron koittaessa kysyimme, kuinka monta koirakkoa on jo kerennyt paikkansa lunastamaan. Vastaus oli yli 60 ja koko ajan tuli lisää. Pienen neuvottelun jälkeen päätimme, ettemme tällä kertaa osallistu karnevaaleihin. Tapahtuma sattui Loppiaispäivälle ja joku muukin oli päättänyt lähteä mätsäreihin :).
Voi että oli Miro taas onnessaan, kun Lunde oli sen seurana. Se on jännä, ettei Miro yritä kosiskella Lunaa edelleenkään yhtään. Poikkeuksetta kaikki muut nartut ovat tyttöystävämateriaalia ja niitä pitää hurmata kaikin voimin ja keinoin. Tänäänkin Miro yritti iskeä 4,5kk corgi tyttöä... En tajua miten niin nuori narttu voi haista niin hyvälle!? Vissiin hormoonit hyrrää ja kovaa.

Miro ei millään suostunut nostamaan korviaan :)

Luna poseeraa

Miro tekee lumienkeleitä...

Tässä on selvästi otettu mallia jenkkifutiksesta

Pakkanen ja lumi ovat aiheuttaneet koiraparalle hirmuisen ongelman. Sillä kertyy anturoihin lunta ja ilmeisesti tassupohjista tulee sen verran lämpöä, että se sulattaa lumen koviksi jääkököiksi kiusaamaan askelta. Miro kun on tunnetusti aika herkkis, niin se alkaa jossain vaiheessa lenkkiä "ontumaan". Tästä seuraa se, ettei kertakaikkiaan voi kävellä enää askeltakaan ja sitten herra kirputtaa tassunsa melkein irti... Ei sen puoleen, voihan se tehdä aika kipeääkin, kun jääpalat ovat välillä hirmu isoja ja teräväreunaisia. Toissapäivänä ostin Mirolle tossut poistamaan edellä mainitun ongelman. Ihan hyvän oloiset neopreenistä tehdyt tassutumput, joissa on muoviset lätkät pohjissa. Niissä on vielä kaksi tarrakiinnitystä ja luulisi, että ne jos jotkut pysyisivät tuon spurtti-offroad-koiran kintuissa. Eläinkaupalta kotimatkaa ehti kulua 50m, kun jo pakkasin tossut reppuun. Hyvän tekniikan koira keksi, kun se ensin räpisteli kinttujansa joka askeleella ja viimeisteli homman hyppimällä syvässä hangessa muutaman kerran. Ei yhtään hävettänyt itse rämpiä perässä ja sukeltaa etsimään kadonneita tossuja... Täytyy yrittää joku päivä uudestaa ja puhtaasti kieltää sitä tekemästä moista. Ilmeisesti niitä ei edes ole suunniteltu pysymään jaloissa lumihangessa joten täytyy yrittää totuttaa Miro uusiin kenkiinsä tiellä, missä ei ole paljoa lunta.
Toinen vähän surkuhupaisampi lumiongelma esiintyy leudommilla keleillä, elohopean pyöriessä nollan tuntumassa. Nimittäin torstaina metsässä hiippaili mustavalkoisesta elokuvasta varastettu joulukuusi lavaste. Kovasti se muistutti meidän Miroa, mutta siitä roikkui erikokoisia valkoisia koristepalloja. No Mirohan se oli, matkassaan miljoona kiloa lunta. Valehtelematta isoimmat olivat 15cm halkaisijaltaan. Se vasta Miroa suututtaa ja matka katkesi vähän väliä lumen poiston merkeissä. Lisäksi se karva mikä jäi vangiksi pallon sisään oli aivan takussa. Kotona, koiran kuivettua sain aukoa rastoja muistuttavia takkuja pojan mahasta ja etujaloista. Olen miettinyt jotain fleecepukua missä on puntit, mutta ei yhtään tekisi mieli pukea tuolle karvakerälle mitään päälle. Sillä on aina lenkillä muutenkin niin turkasen kuuma. No saa nähdä miten tämä sää kehittyy. Jos vain pakkaset pysyvät, ei lunta keräänny turkkiin niin paljoa.





Toivottavasti pakkaset pysyisivät ja se avittaisi Miron pohjavillan kasvua. Keuruun ryhmis lähestyy uhkaavaa vauhtia, eikä karvatonta kessua ole ikinä kiva viedä näytille. Koirapuistossa ihmiset hieman huvittuvat, kun totean Miron olevan huonossa karvassa. Niin pöyhkeältä se muiden silmään näyttää. Lisäksi minä ikävöin harjaamista. Nyt riittäisi vartin pikaharjaus kerran viikossa, mutta minä supsuttelen poikaa välillä vähän turhaankin. Niin kivaa ja rentouttavaa se on :)!! No jos tuossa keväämmällä olisi sitten harjattavaa kaksin verroin ;)

tiistai 3. tammikuuta 2012

- Oikein koulutettu ihminen voi olla koiran paras ystävä -

[Corey Ford]


Uusi vuosi, uudet kujeet. VIIMEIN olemme päässeet nauttimaan talvesta ja lumesta. Ensin Joensuussa, missä todellakin oli lunta. Ainakin verrattuna etelämpään Suomeen. Poika juoksenteli ihan höperönä syvässä lumessa ja saikin siitä kunnon reeniä itselleen. Täytyy myöntää, että otti se omankin kunnon päälle tarpoa melkein polveen asti korkeassa hangessa pitkiä lenkkejä. On niin hauska näky, kun Miro painaa aivan kuin viimeistä päivää hangessa ja kuvittelee ilmeestä päätellen juoksevansa tuhatta ja sataa. Totuus kuitenkin on, että pikkukessun vauhti ei aivan päätä huimannut. :) Joka tapauksessa se juoksi täysiä pitkiä aikoja ja se on hyvä Mironkin tajuta, että voi juoksua jatkaa vaikka vähän hengästyttääkin. Hieman mukavuudenhaluinen koira nääs!! Kieli lautasen kokoisena (tuli vissiin hiki :)) se kävi pyörähtämässä meidän jaloissa ja lähti taas painelemman omaa vauhtiaan.


Saimme kokea oman osamme sähkökatkoksista, kun kaikki pimeni keskiviikkoiltana kuuden aikoihin. Hyvä säkä kävi moniin muihin talouksiin verrattuna, koska vika korjattiin yön aikana ja sähköt palautuivat kahden aikaan aamuyöstä. Eihän sitä valoa tarvi nukkuessa, eikä kylmäkään iskenyt takan lämmössä paistatellessa. Uutta vuotta ajatellen harmittava huomio oli Miron säikähtely valojen välkkyessä. Mitenköhän ilotulitteiden räiskeestä selvitään jos koira pelkää jo valon välkettä...


Loppuviikosta suuntasimme Jyväskylään ja Kotasen rantaan. Samaan aikaan uutisissa puhuttiin Kuohun ampujasta, joka oli toista tuntia karussa poliiseilta. Surmat olivat tapahtuneet vain muutama kilometri meidän olinpaikastamme. Iltapäivällä ampuja oli kuitenkin saatu kiinni ja huoleton illanvietto sai jatkua. Miro sai Luna-colliesta leikkiseuraa ja koirat rallasivat koko ajan pihalla, vaikka illalla olikin pilkkopimeää. Kätevä tuo hyvä hämäränäkö!!


Sitten siihen koiraihmisissä ristiriitaisia ajatuksia herättävään vuoden vaihteeseen... Sille ei voi mitään, mutta monet koirat pelkäävät kuollakseen ilotulitteista syntyviä pamahduksia ja välähdyksiä. Joillain se estää pihalle menemisen klo 18 jälkeen, joillain se vaatii rauhoittavan lääkityksen. Miron reagoimista emme osanneet edes arvailla. Niin ristiriitaista sen käyttäytyminen ääniä ja yllättäviä asioita kohtaan välillä on. Pihalla ja sisällä näkyy ja kuuluu edelleen välillä mörköjä, mutta kaikki "konkreettiset otukset" pystytään kohtaamaan alku ihmetyksen jälkeen. 
Käytimme pojan hyvissä ajoin lenkillä ja jo ennen kuutta alkoi pauke kaikua. Meiltä on vain muutama sata metriä Kaukajärven rantaan, mikä on suosittu paikka ampua raketteja.
Seiskan aikaan Miro alkoi valittaa kakkahätää. Diiva kun on ei herra voi oikein tehdä mitään, jos on edes vähänkin hätä. Miro turtui todella nopeasti rakettien ääniin, eikä sisällä reagoinut niihin muutaman ensimmäisen jälkeen oikeastaan ollenkaan. Itseasiassa Miro katseli välkettä trimmauspöydältä ja kyllästyi siihenkin hommaan aika nopeasti. Kymmenen aikaan hätä oli jo kova ja päätimme uskaltautua pihalle. Valjaat olivat tiukasti kiinni siltä varalta, ettei poika vaan pääse pujottautumaan irti jos sattuu pelästymään jotain. Noh, ei pihallakaan pelottanut yhtään. Kävelimme suoraan pamauksia päin ja pois päin. Hajut olivat paljon mielenkiintoisempia, kuin ilotulitteet. Ei Miro vaivautunut edes kääntämään rintamasuuntaansa kohti, vaikka ihan lähelläkin pamahteli. Nenä pysyi lähes koko ajan maassa ja välillä jäimme katselemaan välkettä. Parempi kuin hyvä! Myös huimasti kivempi itselle, kun ei tarvitse katsella stressissä olevaa koiraa koko iltaa!

Kai tässä pitää vielä höpistä joitain tavotteita alkaneelle vuodelle...
-näyttelyissä ensimmäinen SA
-no joo oikeesti mä haluun Mirolle SERTin! Näin alkuun edes yhden ;)
-ainakin yksi CACIB Suomen näyttelystä (jahka uskalletaan siirtyä junioreista nuorten luokkaan, ehkä loppuvuodesta)
-agilityn alkeiskurssi ja
-edetä siitä eteenpäin sitä mukaa mitä minä ja koira kehittyy
-reenata tokossa ALOn liikkeitä

Pitäisi kyllä ensin hankkiutua kouluttajan juttusille keskustelemaan siitä, miten Miron saisi nauttimaan itse tekemisestä enemmän. Jos en löydä asiaan ratkaisua niin luultavasti tokot ja agit lykkääntyvät sitä mukaa... Poika tuskastuu niin nopeasti tekemiseen, eikä edelleenkään keskity juuri suorittamaansa liikkeeseen ollenkaan. Vaikka se osaisi käskyn niin mielummin se saattaa jättää sen kokonaan tekemättä. Hitsin itsepäiset pystykorvat :D Leikkiin, etenkin vetoleikkiin se innostuu nanosekuntissa, mutta ei liikkeen perustaa voi oikein opettaa lelulla. Naksutin ja herkkunamit ovat auttanut jonkin verran opettamisessa, mutta niidenkin kanssa liikkeen opettelemiseen menee niin monia tuhansia toistoja, että huh huh. Tuntuu, kuin pyydettävästä asiasta kieltäytyminen olisi kivempaa, kuin sen opettelu. Hassu asia sinänsä, koska Miro on maailman kiltein koira!! Se on perustottelevainen ja hyvin käyttäytyvä. Ei pomota meitä, eikä protestoi mistään asioista. Mutta minkään harrastuksen kunnolla aloittaminen tuntuu tällä hetkellä vaikealta. Toki jonkin verran asiaan saattaa vaikuttaa pojan ikä ja sen myötä tuleva halu kokeilla ja uhmata meitä.

Miro-the-jalaton-kessu 11kk