tiistai 5. heinäkuuta 2011

"Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä"

Jatketaan vielä aika takautuvasti, eli viime viikon tapahtumista.

Oli aika kuuma viikko ja kävimme Miron kanssa muutaman kerran Kaukajärven rannassa pulikoimassa. Keskiviikkona ranta oli kuin koirapuisto konsanaan. Paikalla oli lähemmäs kymmenen koiraa. Pari noutajaa hakivat lelujansa järvestä, aina, kun omistajat ne sinne heittivät. Muutama koira kahlaili kytkettyinä omistajiensa kanssa. Osa leikkivät vapaina juosten ja rälläten välillä maalla ja välillä vedessä. Kummasti kaikki muut uimarit olivat kaikonneen paikalta. Rannalla oli myös iso 5 vuotias valkoinen paimenkoira uros ja aluksi Miro luuli koiraa Leevi veikaksi. Haisteltuaan toisiaan poika totesi valkoisen vieraaksi, eikä lähtenyt leikittämään urosta. Jokaista valkoista ja isoa pystykorvaista koiraa se luulee Leeviksi ja lähestyy niitä aina hirveällä tohinalla. Yleensä mielenkiinto menee, kun haju kertoo visuaaliset havainnot vääriksi. Valikoiva Miro-kessu kun ei ihan kaikkien kanssa leiki. Juoksuseuraa se sai kuintenkin sheltti- ja terrieri mix uroksista yrittäen pysyä niiden perässä.
Olin vielä muutama viikko sitten aivan varma, että ei tästä pennusta taida mitään uimaria tulla. Miro todisti ounasteluni todella vääriksi viime lauantaina. Okko 8v. ja Antun kummipoika Aatto 6v. olivat meillä yökylässä ja kävimme illalla koko porukan voimin uimassa. Laitoin Miron istumaan ja riisuin siltä kaulapannan. Annettuani vapautus käskyn se juoksi suoraan veteen ja ui, siis todellakin ui yksikseen monta kierrosta vedessä, ennenkuin kukaan meistä kerkesi ottamaan päälysvaatteita pois. Se pitää kepin noutamisesta vedestä ja muutenkin on nykyään aivan sinut veden kanssa. Viime viikon jäljiltä koira haisee aika pahalle, kastuttuaan monta kertaa. Täytyy pitää taukoa nyt, kun ilmatkin ovat hieman viilenneet.

Olemme opetelleet naksuttimen kanssa tassun antamista, tanssimista, kierimistä ja sivulle istumista. Seisotusta yritetään hioa joka päivä. Mirkku ei jaksa keskittyä kauhean pitkiä aikoja, joten reenisessiot ovat vielä tosi lyhyitä. Kongit ollaan otettu käyttöö keskittymistä ja aivotyötä kehittämään. Pikkuhiljaa se on alkanut tarjoamaan asioita itse ja sen myötä voidaan alkaa reenamaan uusia asioita naksuttimella.

Vielä mainittakoot, että 5kk tuli täyteen 1. päivä! Tuore seisotus ja Miron hienot mätsäri palkinnot lisänä :)

1 kommentti:

  1. Hahahaa. HUIPPU tuo kuva. Kunnon ruusukerohmupallero. Ja se on iso poika jo, ihan mälsää!

    VastaaPoista