[Corey Ford]
Uusi vuosi, uudet kujeet. VIIMEIN olemme päässeet nauttimaan talvesta ja lumesta. Ensin Joensuussa, missä todellakin oli lunta. Ainakin verrattuna etelämpään Suomeen. Poika juoksenteli ihan höperönä syvässä lumessa ja saikin siitä kunnon reeniä itselleen. Täytyy myöntää, että otti se omankin kunnon päälle tarpoa melkein polveen asti korkeassa hangessa pitkiä lenkkejä. On niin hauska näky, kun Miro painaa aivan kuin viimeistä päivää hangessa ja kuvittelee ilmeestä päätellen juoksevansa tuhatta ja sataa. Totuus kuitenkin on, että pikkukessun vauhti ei aivan päätä huimannut. :) Joka tapauksessa se juoksi täysiä pitkiä aikoja ja se on hyvä Mironkin tajuta, että voi juoksua jatkaa vaikka vähän hengästyttääkin. Hieman mukavuudenhaluinen koira nääs!! Kieli lautasen kokoisena (tuli vissiin hiki :)) se kävi pyörähtämässä meidän jaloissa ja lähti taas painelemman omaa vauhtiaan.
Saimme kokea oman osamme sähkökatkoksista, kun kaikki pimeni keskiviikkoiltana kuuden aikoihin. Hyvä säkä kävi moniin muihin talouksiin verrattuna, koska vika korjattiin yön aikana ja sähköt palautuivat kahden aikaan aamuyöstä. Eihän sitä valoa tarvi nukkuessa, eikä kylmäkään iskenyt takan lämmössä paistatellessa. Uutta vuotta ajatellen harmittava huomio oli Miron säikähtely valojen välkkyessä. Mitenköhän ilotulitteiden räiskeestä selvitään jos koira pelkää jo valon välkettä...
Loppuviikosta suuntasimme Jyväskylään ja Kotasen rantaan. Samaan aikaan uutisissa puhuttiin Kuohun ampujasta, joka oli toista tuntia karussa poliiseilta. Surmat olivat tapahtuneet vain muutama kilometri meidän olinpaikastamme. Iltapäivällä ampuja oli kuitenkin saatu kiinni ja huoleton illanvietto sai jatkua. Miro sai Luna-colliesta leikkiseuraa ja koirat rallasivat koko ajan pihalla, vaikka illalla olikin pilkkopimeää. Kätevä tuo hyvä hämäränäkö!!
Sitten siihen koiraihmisissä ristiriitaisia ajatuksia herättävään vuoden vaihteeseen... Sille ei voi mitään, mutta monet koirat pelkäävät kuollakseen ilotulitteista syntyviä pamahduksia ja välähdyksiä. Joillain se estää pihalle menemisen klo 18 jälkeen, joillain se vaatii rauhoittavan lääkityksen. Miron reagoimista emme osanneet edes arvailla. Niin ristiriitaista sen käyttäytyminen ääniä ja yllättäviä asioita kohtaan välillä on. Pihalla ja sisällä näkyy ja kuuluu edelleen välillä mörköjä, mutta kaikki "konkreettiset otukset" pystytään kohtaamaan alku ihmetyksen jälkeen.
Käytimme pojan hyvissä ajoin lenkillä ja jo ennen kuutta alkoi pauke kaikua. Meiltä on vain muutama sata metriä Kaukajärven rantaan, mikä on suosittu paikka ampua raketteja.
Seiskan aikaan Miro alkoi valittaa kakkahätää. Diiva kun on ei herra voi oikein tehdä mitään, jos on edes vähänkin hätä. Miro turtui todella nopeasti rakettien ääniin, eikä sisällä reagoinut niihin muutaman ensimmäisen jälkeen oikeastaan ollenkaan. Itseasiassa Miro katseli välkettä trimmauspöydältä ja kyllästyi siihenkin hommaan aika nopeasti. Kymmenen aikaan hätä oli jo kova ja päätimme uskaltautua pihalle. Valjaat olivat tiukasti kiinni siltä varalta, ettei poika vaan pääse pujottautumaan irti jos sattuu pelästymään jotain. Noh, ei pihallakaan pelottanut yhtään. Kävelimme suoraan pamauksia päin ja pois päin. Hajut olivat paljon mielenkiintoisempia, kuin ilotulitteet. Ei Miro vaivautunut edes kääntämään rintamasuuntaansa kohti, vaikka ihan lähelläkin pamahteli. Nenä pysyi lähes koko ajan maassa ja välillä jäimme katselemaan välkettä. Parempi kuin hyvä! Myös huimasti kivempi itselle, kun ei tarvitse katsella stressissä olevaa koiraa koko iltaa!
Seiskan aikaan Miro alkoi valittaa kakkahätää. Diiva kun on ei herra voi oikein tehdä mitään, jos on edes vähänkin hätä. Miro turtui todella nopeasti rakettien ääniin, eikä sisällä reagoinut niihin muutaman ensimmäisen jälkeen oikeastaan ollenkaan. Itseasiassa Miro katseli välkettä trimmauspöydältä ja kyllästyi siihenkin hommaan aika nopeasti. Kymmenen aikaan hätä oli jo kova ja päätimme uskaltautua pihalle. Valjaat olivat tiukasti kiinni siltä varalta, ettei poika vaan pääse pujottautumaan irti jos sattuu pelästymään jotain. Noh, ei pihallakaan pelottanut yhtään. Kävelimme suoraan pamauksia päin ja pois päin. Hajut olivat paljon mielenkiintoisempia, kuin ilotulitteet. Ei Miro vaivautunut edes kääntämään rintamasuuntaansa kohti, vaikka ihan lähelläkin pamahteli. Nenä pysyi lähes koko ajan maassa ja välillä jäimme katselemaan välkettä. Parempi kuin hyvä! Myös huimasti kivempi itselle, kun ei tarvitse katsella stressissä olevaa koiraa koko iltaa!
Kai tässä pitää vielä höpistä joitain tavotteita alkaneelle vuodelle...
-näyttelyissä ensimmäinen SA
-no joo oikeesti mä haluun Mirolle SERTin! Näin alkuun edes yhden ;)
-ainakin yksi CACIB Suomen näyttelystä (jahka uskalletaan siirtyä junioreista nuorten luokkaan, ehkä loppuvuodesta)
-agilityn alkeiskurssi ja
-edetä siitä eteenpäin sitä mukaa mitä minä ja koira kehittyy
-reenata tokossa ALOn liikkeitä
Pitäisi kyllä ensin hankkiutua kouluttajan juttusille keskustelemaan siitä, miten Miron saisi nauttimaan itse tekemisestä enemmän. Jos en löydä asiaan ratkaisua niin luultavasti tokot ja agit lykkääntyvät sitä mukaa... Poika tuskastuu niin nopeasti tekemiseen, eikä edelleenkään keskity juuri suorittamaansa liikkeeseen ollenkaan. Vaikka se osaisi käskyn niin mielummin se saattaa jättää sen kokonaan tekemättä. Hitsin itsepäiset pystykorvat :D Leikkiin, etenkin vetoleikkiin se innostuu nanosekuntissa, mutta ei liikkeen perustaa voi oikein opettaa lelulla. Naksutin ja herkkunamit ovat auttanut jonkin verran opettamisessa, mutta niidenkin kanssa liikkeen opettelemiseen menee niin monia tuhansia toistoja, että huh huh. Tuntuu, kuin pyydettävästä asiasta kieltäytyminen olisi kivempaa, kuin sen opettelu. Hassu asia sinänsä, koska Miro on maailman kiltein koira!! Se on perustottelevainen ja hyvin käyttäytyvä. Ei pomota meitä, eikä protestoi mistään asioista. Mutta minkään harrastuksen kunnolla aloittaminen tuntuu tällä hetkellä vaikealta. Toki jonkin verran asiaan saattaa vaikuttaa pojan ikä ja sen myötä tuleva halu kokeilla ja uhmata meitä.
 |
| Miro-the-jalaton-kessu 11kk |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti