-Se on niiiiin sulonen, että mä en kestä... Tämä on tullut toistettua muutamia kertoja tässä vuorokauden aikana. Haimme Miron eilen kotiin ja en voi sanoin kuvailla kuinka reipas poika meillä on. Kasvattajalla Miro oli selvästi porukassa se, joka lämpenee hitaammin uusille asioille. Havaittavissa ei ole tippaakaan pelokkuutta, päinvastoin. Ehkä uusi perheenjäsenemme on vain koiramaailman filosofi, joka puntaroi kannattaako joka soppaan nenäänsä tunkea. Taitaa kasvattaja huokaista helpotuksesta, kun nämä 9 pissa- ja kakkakonetta lähtee maailmalle omiin koteihinsa. Oli semmoinen vilske ja vilinä, kun saavuimme paikalle. Mutta vajaan tunnin kuluttua alkoi kuulua tupsahtelua, kun jokaiselta vuorollaan loppui patterit. Niitä piti sitten jäädä lataamaan sinne, mihin nyt sattui kaatumaan. Kävimme vielä lippuset ja lappuset läpi. Lisäksi saimme käytännön opetusta aikuisen koiran turkin harjauksesta. Kun koitti kotiin lähdön aika Miro pääsi syliini pelkääjän paikalle. Siinä se tärisi hetken kuin haavanlehti. Uteliaisuus oli jännitystä kovempi ja nenä kävi töihin. Aikansa haisteltuaan ilmaa ja auton verhoiluja alkoi patterien teho taas hiipumaan. Aluksi kuskin yskähdykset ja kaikki töyssyt tiessä saivat pennun pään nousemaan ihmeissään. Matkaa oli takana puolisen tuntia kun uni viimein vei voiton. Puolessa välissa pysähdyimme pissatustauolle, koska Miro oli juuri herännyt ja ajettelimme kokeilla uskaltaisiko se tehdä tarpeitaan vieraassa paikassa. Yllätykseksemme se pissasi reippaasti Nesteen parkkipaikalle vaikka kaiken kukkuraksi kaulapantakin oli kaulassa ensimmäistä kertaa elämässä.Kotiin saavuttuamme oli jo aika myöhä ja mietimme mitä tuleva yö tuo tullessaan. Sisällä Miro oli jälleen rohkea poika ja kävi tutustumassa joka paikkaan nenä tuhisten. Sisällä meni aikaa tunti, kun jälleen oltiin unten mailla. Ainakin omasta mielestäni pikku kessun hermorakenne ja itseluottamus vaikuttavat aika lupaavalta. Yöllä saatiin heräillä parin tunnin välein pissalle ja vähän itkuakin kuului. 9 tuntia poika jaksoi nukkua ja aamulla, kun kurkkasin sängyn laidalta alas, siellä minua silmiin tapitti yksi hilpeä koiravauva. Tämä päivä on mennyt nukkuen ja leikkien, nukkuen ja leikkien. Ja välillä vähän syöden. Takapihalle Miro on reippaasti tehnyt tarpeensa paria vahinkoa lukuunottamatta. Jo vuorokaudessa koiran ja sen omistajien kanssakäyminen on kehittynyt ja Mirosta kuoriutuu koko ajan enemmän luonnetta esiin. Välillä se vaikutta oikealta tasmanian tuholaiselta, tarratessaan sukkaan tai käteen kiinni pikku neulahampaillaan. On myös aika uskomatonta miten iso ääni lähtee niin pienestä paketista, kun se komentaa sählypalloa vierimään lattialla. Toivotaan, että tämä yö nukutaan hieman pidemmissä pätkissä.
 |
| Ainoa tapa saada Miro olemaan hetki paikallaan =) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti